Vahva juoksupeli vei Jetsin kakkosdivisioonan finaaliin. Heittopeli ei toiminut aivan runkosarjan malliin, mutta juoksupeli tuotti tulosta. Hyökkäyksen linja raivasi keskushyökkääjille hyvin tilaa, ja Jaakko Melantie livahtikin sipoolaispuolustukselta maalialueelle kolmesti. Juhamatti Joensuu ja pelinrakentaja Tarmo Kitinprami juoksivat molemmat yhden TD:n.
Ottelun alku oli Jetsille jälleen tahmea. Sipoon hyökkäys eteni vahvasti, ja siirtyi toisen hyökkäysvuoronsa päätteeksi heittopelillä 6-0 johtoon. Sen jälkeen puolustus ryhdistäytyi, ja hyökkäyskin nousi rutiinitasolle. Juoksupeleillä jaardeja pystyttiin hakkaamaan tasaisesti, ja puoliajalla Jets johti 20-6.
Kolmannella neljänneksellä pallo vaihtoi omistajaa tiuhaan tahtiin, mutta laajemman materiaalinsa turvin Jets käänsi ottelun voitokseen. Bulldogsilla oli rivissä 17 pelaajaa, Jetsillä 28.
Sipoolaiset antoivat kuitenkin hyvän vastuksen, ja osoittivat ansainneensa Rovaniemen luovutuksen myötä lahjana saamansa playoff-paikan.
- Onneksi saimme rutiinijuoksupelilläkin homman hoidettua. Alku oli taas kerran jostain syystä vaikea, mietti Jetsin päävalmentaja, tuore isä Janne Haataja.
Jetsin puolustus oli jälleen tasaisen hyvä. Edukseen erottuivat tukimieskaartista Kalle Lainio, Petteri Kiviranta sekä Lasse Tervo.
Kakkosdivarin finaalissa vastassa on Kouvolan Indians, jonka Jets kukisti runkosarjassa 30-13. Omassa semifinaalissaan Kouvola joutui jyväskyläläisen Päijänne Piratesin kanssa tiukoille. Kouvola tienasi finaalipaikkansa 7-6 voitolla. |